sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ma-Su 27.3.-2.4. - Viikko 13

Tänään (su) järvenkierrolla oli mukana ihan oikea urheilija, eli kiinteistömoguli-Pasi, mutta onneksi hän malttoi hölkätä minun ja Mjevin kanssa tuttua reilun vintsan vauhtia. Varmaan eilinen Karhu-viestin rypistys hieman toi malttia vaikka Mjevin käännyttyä kotiin jouduin tosin viimeisillä kilsoissa pienen vedätyksen kohteeksi. Koko matkan keskariksi tuli silti melko tavallinen 5:09/km.

Veterano ja Professori kävivät ilahduttamassa matkaa lyhyen pätkän ajan Pirkkalan rajojen sisällä. Herkistely suunnistuskisoihin kuulemma estää pitemmät lenkit. Minä en ihan tuota asennetta ymmärrä, koska pitkä lenkki juostaan joka sunnuntai ja selityksiä ei hyväksytä.

Viikolla hölkkäilin lähinnä aamulenkkejä matolla ja kävin kerran Harhan kanssa kiertämässä Kangasalan perinteisen juolulenkin (tuli reittiennätys ja vauhti oli 5:15/km). Viikon tehotreeni oli taas kävely Pispalan portaissa Markon kanssa. Nyt viimeinen nopein veto oli jo 2min 11s.

Viikko 13 (27.3.-2.4.2017)

Juoksua 96km (5:11/km).
Liikuntaa yhteensä 10h 35min.

Juoksun prioriteetti oli tälläkin viikolla liian alhainen, mutta tulipahan jotain hölkättyä. Pääosa energiasta on mennyt yrittäjähommiin vaikka edistys on tuskaisen hidasta. Katsotaan nyt kauanko tässä viitsii kitkutella…

Olen kyllä yrittänyt myös olla yhteiskunnallisesti aktiivinen ja miettiä tulevia kunnallisvaaleja. Olen etsinyt ehdokkaita, jotka ratkaisisivat Tamperetta vaivaavan loiskuntaongelman, mutta ihan saamatonta näyttää taas ehdokkaiden joukko olevan. Ihan kaikki puolueet samaa tyhjää. Tampere rakentaa tunnelit ja ratikat ja suurhallit etc. ja sitten loiskuntalaiset tulevat niitä käyttämään ilman korvausta ja edes viisumia ei vaadita. Itse pitäisi taas kaikki tehdä, jos Pirkkalan rajalle pitäisi saada muuri ja Nokialaiset maksamaan se. Kovasti tänään mietimme lenkillä olisiko Pirkkalan pakkoliitos Tampereeseen vai muuri vai molemmat se paras vaihtoehto. Jotain tämän kuntapelleilyn suhteen olisi tehtävä, ja ratkaisu ei ainakaan ole samaan kakkuun lisätyt maakuntajutut vai mitä se Sipilä sitten tekeekään. Kaikki toivo on mennyttä ja taidan vaan rakentaa muurin oman tontin ympärille Koikkariin… Paitsi kai museovirasto senkin kieltää.

Kun Suomen tilanne on niin toivoton, niin olen myös ahkerasti seurannut CNN:n uutisointia USA:n reality-showsta, joka tuottaa uutta materiaalia joka päivä. Olen koukussa. Mutta kaiken älyttömän uutisoinnin joukosta haluan nostaa ihan vakavasti esille löytämäni aivan erinomaisen ohjelman: GPS Fareed Zakaria. Vaikka monet muutkin CNN:n reportterit ovat todella hyviä (ja jotkut eivät), niin Fareed Zakaria on jotakuinkin täydellinen esimerkki analyyttisesta reportterista, jolla on todella laaja tietämys/ymmärrys maailmasta. Nostan Fareed Zakarian idoli-listalle maailman parhaana reportterina! (Julkaisen kattavan idoli-listan kunhan vaan saan aikaiseksi.)
Jos meillä olisi A-studiossa tai muissa edes 1% tällaista, niin ehkä ei olisi aina pakko tuskissaan 1 minuutin jälkeen kääntää kanavaa…

Ensi viikolla pitäisi yrittää juosta joku vk-treeni…

Ei kommentteja: