sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Su 31.1. - Järvenkierto + viikko 4

Tänään 26km, 2h 25min

Ap: pitkä 26.5km, 2:25:24, 5:30/km.

Jääkenttien järvenkierto. Enpä muista että ihan tällaisella luistinradalla oltaisiin koskaan juostu, kun jäätä riitti käytännössä koko reitin läpi. Icebugit purivat jäähän hyvin, mutta eihän se tuosta silti kesäkeliä tehnyt.

Mukana Janne, Veterano, Tappi ja ensi-kertalaisena Jari Siukonen. Väsynyttä oli, mutta ihan kiva lenkki, kun mentiin hiljaa.

Ip: jalkateräjumppa 40min.

Varvasjumppaa Prix d´Ameriqueta katsellessa. Tarkkaavainen lukija saattaa ihmetellä, että miten minä voin katsoa ranskalaista tapahtumaa telkkarista. Se onkin henkisesti hieman vaikeaa, mutta selitän sen itselleni sitä kautta, että kilpailu juostaan kuitenkin amerikkalaisten kunniaksi. Kisa enemmänkin muistuttaa meitä ranskalaisten yleisestä avuttomuudesta ja kuinka aina muiden pitää käydä gallit pelastamassa joka sodassa.

Tammikuun kokonaissaldo oli vaatimaton 429km. Yllättävän vaikea on päästä 500-lukemiin nykyisin ja nyt ei siis ollut lähelläkään.

Viikko 4 (25.-31.1.2016)

Juoksua 89km (5:06/km).
Liikuntaa yhteensä 12h 20min.

Tälle viikolle tuli kaksi juoksutonta päivää eikä meno muutenkaan parantunut. Jotain vk:n tapaista tuli tehtyä pätkinä tiistaina ja muutama tonni yritettyä lauantaina. Ehkä sitten alkavalla viikolla onnistuu paremmin. Ainakin tähtäin siirretään nyt yksiselitteisesti Rooman maratonille huhtikuussa.

Kun nyt sain endosymbioosit selvitettyä, niin jouduin vähän miettimään minkä kirjan aloitan seuraavaksi. Päätin jo ennakoida tulevia tunnelmia Rooman maratonilta ja valitsin kirjan sen mukaan. Ja aina pientä nautintoa saa lukemalla lisää ranskalaisista luusereista.

2 kommenttia:

Jaavi kirjoitti...

Ootko jo asettanut aikatavoitteen Roomaan? Onko siellä tiedossa ruuhkaa radalla? Vaikuttaa tuohon tavoitteeseen pääsemiseen.

pjh kirjoitti...

Kyllä minä 3h-rajaa tavoitteena pidän. Tavoite on tällä hetkellä aivan teoreettinen, kun treeni on melkoista vuoristorataa ja ei ole aavistustakaan mikä on huhtikuussa realistista. Katson sitten realistisen tavoitteen vasta maaliskuussa, mutta onhan se pettymys, jos ei ainakin alle 3.10 mene. Viivalle lähden joka tapauksessa vaikka sitten vain turistireissulle.
Rooman reittiä on haukuttu varsin ruuhkaiseksi, kun juostaan kapeilla kaduilla alkumatkassa. Toivon silti, ettei se kuitenkaan minun vauhdeissani paljon vaikuta lopputulokseen.